Lapsuuskodissani oli aina eläimiä, parhaimmillaan (ja äidin mielestä varmaan pahimmillaan) meillä oli kissa, koira, 2 japanilaista tanssihiirtä (sellaisia valkoisia pikkuhiiriä joilla oli mustia täpliä, punainen häntä ja korvat) sekä 3 taskukengurua (nyk. gerbiili) jotka saivat jatkuvasti poikasia. Lisäksi vietin nuoruuteni ravitallilla sekä kävin kesäisin Ypäjän hevostalousopistossa ratsastusleireillä. Eka koira siis tuli meille keväällä -74. Remu oli beaglen ja Karjalan karhukoiran risteytys ja nimensä veroinen. Kovin riistaviettinen kaveri jota ei vapaana uskaltanut pitää. Olisi ehkä voinut pitää jos olisi sitä edes vähän kouluttanut. Remu lopetettiin erilaisten kiputilojen vuoksi joskus 80-luvun lopulla.

Ensimmäisen oman koiran ostin -86. Olin ihaillut salukia kovasti ja minulla olikin jo pentuvaraus mutta kun luin rodusta enemmän, päättelin että en ehkä pysty tarjoamaan sille niin paljon liikuntaa kun se tarvitsee joten oli vaihdettava rotua. Pk-collie oli ollut lähellä sydäntä eikä tähän vaikuttanut Lassie-elokuvat koska en katsonut niitä. Rotu vaan on niin kaunis. Beata haettiin Porvoosta asti. Beatan kasvattajaa muistelen aina lämmöllä – aivan ihana täti-ihminen. Beata oli täydellisesti minun koirani. Se kulki aina vapaana vierellä ja vain kädellä näyttämällä sen sai tekemään mitä vain. Harjoittelin sen kanssa myöskin tokoliikkeitä (olin nähnyt niitä tehtävän colliesanomissa). Näin jälkeenpäin ajatellen Beata olisi ollut täydellinen tokokoira josta taatusti olisi ollut vaikka tottelevaisuusvalioksi. Valitettavasti Beata alkoi olla vanhemmiten kovin kankea ja koska edessä oli muutto “rinnetaloon” jossa oli portaita, jouduin päästämään Beatan koirien taivaaseen helmikuussa 1997.

V. 2000 kesällä aloin jälleen haikailla koiran perään, lapsetkin olivat jo sen verran isoja että oli aikaa jälleen koiralle. Kesällä kävimmekin katsomassa australian paimenkoiran pentuja ja teinkin jo varauksen narttupennusta mutta kasvattaja oli loppujen lopuksi sitä mieltä että minun olisi parempi hommata vain se collie (olisi kiva nähdä tätä pariskuntaa tänään kun on hoffi). En tänä päivänä tiedä miksi he päättelivät niin, ehkä osasyy oli pienet lapset …. No, loppuvuodesta näinkin Aamulehdestä ilmoituksen colliepennuista ja Suodenniemelle ajoimme katsomaan tätä pentuetta. Kennel oli aivan ihanassa maatilassa ja kasvatti pienissä puitteissa collieita. Sieltähän sitten haimme sen ainoan bluemerlecollien – uroksen vaikka narttua olisinkin halunnut.

Jyskyhän olikin sitten toista maata kuin Beata. Kun jätkä oli 2-vee, se oli pakko kastroida että jätti lasten astumiset pois kuvioista. Valitettavasti Jyskyn huonot lonkat tulivat täytenä yllätyksenä ja lopetuspäätös oli tehtävä. Aloin katsella jo ennen Jyskyn poismenoa uutta rotua, vaihtoehtoina olivat sileäkarvainen noutaja ja hoffi. Luin flatin vaikeasta luonteesta ja koulutettavuudesta ja päädyin siis hoffiin – kumpa olisin tiennyt mitä tuleman piti ;)

Samana päivänä kun haimme Jyskyn tuhkan, kävimme katsomassa Pornaisissa hoffipentuetta. Valitsimme sieltä narttupennun ja lähdimme kotiin odottamaan pennun tuloa. Kasvattaja soitti jonkun ajan kuluttua (pelästyin jo että nyt se evää multa pennun) mutta hän ehdottikin että ottaisin tuon nartun johon hän jättää jalostusoikeuden. Nuppu oli se pentueen pomo ja päällepäsmäri. Ja suostuin vaihtoon.

Hoffipentu olikin sitten täysin erilainen kuin oletin – en siis ollut tutustunut rotuun tarpeeksi. Nuppu oli 11-viikkoinen kun muutti meille. Olimme ulkomaanreissussa ja sen vuoksi pentu tuli meille vasta tuon ikäisenä. Siinähän alkoikin sitten oikein tahtojen taisto. Ja johtajuushan se oli ongelmana – niin ainakin luulin. Ja ainoa oikea koulutushan on ottaa koiralta luulot pois ja näyttää kuka on perheessä johtaja. Niinpä sitten Nuppua alistettiin oikein hampaat irvessä ja hiki päässä. Ja mitä siitä seurasi – ei sitten yhtään mitään muuta kuin se että koiralta katosi minuun luotto täydellisesti. Siltikin se jaksoi leikkiä sitä ilkikurista hoffin leikkiä, mm. juoksemalla minut kumoon, viemällä hanskat kädestä tai repimällä housun lahkeet. Ja aina kun sain sen kiinni, otin kiinni poskikarvoista ja toruin ja huusin. Ei tainnut koira oikein ymmärtää mistä sekin rangaistus tuli.

Koulutuskentällä se kyyläsi vain muita koiria eikä kuunnellut minua. Ja taas otettiin kiinni poskikarvoista tai niskasta, revittiin remmistä, karjuttiin ei-sanaa, jne. Ja siitähän seurasi se että koira meni täysin lukkoon sillä se ei tiennyt, mitä siltä vaaditaan. Ja sitten lopetin koulutukset – eihän tästä mitään tule. Kesällä -05 Päivi sai minut houkuteltua rhodesiankoirien Hienosti hihnassa -kurssille jonka vetäjänä toimi Tommy Wiren. Ja vitsit mullahan synkkasi heti Tommyn koulutuksen kanssa. Miten se saa Nupun ja minun yhteistyöni tällaiseksi? Samana syksynä sain Päiviltä linkin Eläinakatemia-nimisestä koulutuskeskuksesta (nyk. Koirakoulu Visio sekä Eläinkoulutuskeskus) ja varasinkin heti keväälle -06 Tommyn vetämille kursseille ajat. Koulutus kesti huhtikuusta lokakuun loppuun. Samana kesänä menin myös Tommyn vaimon Jaana Rajamäen Kurinpalautuskurssille. Kurssi alkoi toukokuussa ja päättyi lokakuussa. Ja molemmissa koulutettiin positiivisella vahvistamisella sekä naksuttimella. Ja mitä tapahtui Nupulle – aivan käsittämätöntä. Ensimmäisille kurssikerroilla se oli aivan lukossa mutta sitten se alkoi aueta ja oppia – jiihaa! Koiranomistajan onnea. Ja kun syksyllä -06 suoritimme Nupun kanssa BH-kokeen, kaikki kiitos meni Tommylle ja Jaanalle. Sain koiran luottamuksenkin takaisin samana vuonna. Kasvattaja luopui Nupun jalostuskäytöstä kun Nuppu oli 2-vuotias. Ja olin itse samaa mieltä että Nupun luonne ei ole pentuja ajatellen ihan oikea…

Keväällä -05 näin pienen ihanan koiranpennun joka oli stabyhoun-rotua. Onpas kivan näköinen, ajattelin ja unohdin pennun. Syksyllä -05 aloin harkita toista koiraa Nupun kaveriksi. Olisin kovasti halunnut ottaa toisen hoffin mutta tiesin että jos saan yhtä dominoivan kaverin kun Nuppu, niin siinä veri lentää eikä kenenkään ole kiva olla. Samaan aikaan Miika alkoi harrastaa linnustamista ja puhui lintukoirasta. No, tutkailin noita lintukoiria, gordoninsetteri kiinnosti aikalailla mutta kun ajattelin asiaa niin tulin siihen tulokseen että jos Miikasta ei ole lintukoiran kouluttajaksi, niin se koira jää minulle ja mitä hyötyä on ottaa täydellinen lintukoira jos sillä ei sitten linnusta. Sitten muistinkin tuon stabyhounpennun. Kovalla myyräntyöllä sain selville Frisian gem -kennelin josta Aila ystävällisesti ohjasi minut Hazebad-kenneliin. Sitä kautta sitten tein loppuvuodesta varauksen pennusta jota vasta suunniteltiin syntyväksi seuraavan vuoden syksyllä.

Ja niin Anni saapui meille marraskuussa -06. Aivan ihana neiti joka vei heti Nupunkin sydämen. Nuppu otti pennun niin hienosti vastaan että turhaan olin jännittänyt ja kauhukuvia mielessäni nähnyt. Nupusta tuli Annille aivan kuin äiti. ja niinhän siinä linnustusjutussa sitten kävi että Miika olisi kyllä käynyt Annin kanssa lintumetsällä kun vaan joku olisi sen opettanut siihen. Ja minähän kun en lintuja ammu. Se kouluttaa joka metsästää. Joten Anni jäi minun harrastuskoirakseni ja neiti on kyllä niin täydellinen äipän koira. Osittain tuohon linnustuksen jäämiseen vaikutti myös Annin paukkuarkuus.

Tällä hetkellä harrastan Annin kanssa tokoa sekä mejää. Nupun ehdoton suosikki oli henkilöhaku. Anni on myös aloittanut henkilöhaun. Haku on minun lajini ja koska Nuppu on nyt siirtynyt hausta sairaseläkkeelle, saa Anni sitten jatkaa minun kanssani tätä lajia. Stabeilla ei ole pk-oikeuksia joten tätä tehdään omaksi iloksi – kuten Nupunkin tapauksessa.

Valitettavasti Nupun kohtalona oli sairastua krooniseen haimatulehdukseen, eikä tähän sairauteen ole lääkettä. Kaikkeni tein että neiti olisi voinut elää kotikoirana mutta kohtalo päätti toisin. Kohtalo päätti myös sen että samana päivänä kun Nuppu lähti sateenkaarisillalle, syntyi pieniä hoffipentuja Yläneelle. Ja kohtalo päätti myös sen että loppujen lopuksi sain sieltä ihanan mustiaisen, Nessan. Nyt jatketaan eloa Nessan kanssa, Nupun opettamana. Nessasta näyttää tulevan jälkikoira, hakua harrastamme myös sekä tietysti tokoa. Jossain vaiheessa tulevana syksynä aloitamme myös mejä-treenit.

Keväällä -09 kävin tokokoulutusohjaajakurssin, kesäkuussa suoritin MH-luonnekuvauksen C-toimihenkilökurssin ja elokuussa suoritin B-toimihenkilökurssin. Tammikuussa 2010 suoritin koetoimitsija 1 -kurssin joten nyt olen sitten ihan virallinen B-toimihenkilö. Tavoitteena on koetoimitsija 2 -kurssi ja siellä ilmeisesti tokopuoli nyt ensin ja seuraavaksi pk-puoli.

Nessa sai Repen (Tallivahdin Freuberufler) kanssa pennut 06.07.2015 joista Iita jäi ilostuttamaan meidän perheen arkea.