Aamusella kello soitti jo viideltä. Seiskalta olin Jenniä hakemassa ja lähdettiin ajelemaan kohti Hesaa. Paikan päälle kerittiin melkein klo9 jolloin hoffikehä alkoi. Jenni parkkeeras siihen ja mekin siinä Annin kanssa hetki istuskeltiin. Mukavasti oli aikaa kierrellä ja kaarrella siellä ja täällä. 11 aikoihin siirryttiin kehä 5 luo jossa stabit siis arvosteltiin.  Annin kanssa aika meni mukavasti, neiti se makoili sylissä ja oli hauskaa kun eräs nainen tuli kysymään että onko tuo Anni :). Hänellä ei ollut stabia mutta oli nähnyt stabifoorumilla kuvan jossa Anni makoili sylissä.... Aila (Kennel Frisian Gem) tuli myös juttelemaan ja hän on ottamassa Hollannista pentua. Onnea odotukseen :). Tuomari tuntui olevan aika tiukalla päällä, uroksista ainoastaan Nuutti sai ERIn ja oli näin ollen V-08 sekä sai viimeisen sertinsä. Anni juoksi kehässä todella hienosti, peitsannut ei ollenkaan ja vauhtia oli mukavasti - ei tietoakaan Annin laiskasta juoksusta. Yllätys oli todella suuri kun saatiin ERI :). Ei sitä osannut edes odottaa, neiti kun on tuhdissa kunnossa ja karvatonkin. Näistä oli myös maininta arvostelussa "vahva runko" ja "valitettavasti ei parhaassa karvassa". Hymyilyttää tuo tuomareiden vahva runko - tykkäävät näköjään kun on hiukan lihaa luiden päällä. Avossa Olda oli Annin lisäksi ainoa joka sai ERIn. Ja odotetusti Olda oli myös avon voittaja. Paras narttu -kehässä junnu-Siru kiilasi Oldan ja Annin väliin. Koska Olda ei saanut ottaa enää sertiä vastaan niin serti siirtyi Sirulle ja vara-serti tuli Annille. Koska Siru oli junnu niin ei saanut ottaa vara-cacibia vastaan ja se siirtyi Annille. Kaikenkaikkiaan mukava päivä. Takaisin tullessa poikettiin oikein ruoalla Jennin kanssa ja vuohenjuustokana oli kyllä aikas maukasta :) Upea päivä kaiken kaikkiaan!