Lauantai-aamuna auton nokka kohti Surkeejärveä. Meiltähän ei tästä ole sinne kuin 61 kilsaa mutta tunnin sekin matka vei. Onneks melko suoraan sai mennä. Se on aina jännä juttu mennä ihan outoon paikkaan, varsinkin kun suurin osa muu on toisilleen tuttuja. Onneks olen niin sosiaalinen ja toisten kanssa toimeen tuleva että ei ole ongelmaa tuossa. Sinne vain sitten aamupalapöytään kun koemaksuun sisältyy kaikki juomat ja ruoat. Sen jälkeen kerrottiin jälkiparit ja minä sain parikseni mejän ylituomari Kari Mujeen! Hiphei - tiedossa täydellinen opastus mulle! Karin koira kisaa voittajassa ja on jo JVA. Eli, ensin polkastiin Karille arvottu jälki joka oli tietysti voittajajälki 1200-1400 metriä. 

Onneksi oli pilvipoutainen sää mutta hyttysiä olikin sitten ihan hirveesti. Ajeltiin jälkipaikalle, meidän jäljet oli peräkkäin samalla tiellä mutta eri puolilla tietä. Mejässä jälkien välin tarttee olla 200 metriä. Kari suunnisti ja minä merkkasin. Tuli sitten katkokulmakin opeteltua! Siinä saikin olla tarkkana ettei ota yhtään sivuaskelia mihinkään suuntaan koska koirahan seuraa siinä jalanjälkiä kun jälki jatkuu ihan muualle. Oli kyllä opettavaista. Alkuun tunnelma oli vähän "jäykkä" mutta pikkuhiljaa, ilmeisesti mun jatkuvan kyselyn takia, tunnelma vapautui ;) 

Kun jälki oli suunnistettu, istuttiin autossa vetämässä henkeä ja tankattiin vedellä. Autossa oli myös Karin 2 karkeakarvaista mäyräkoiraa. Sitten lähdettiin toiselle kierrokselle, Kari siirsi merkkejä piiloon ja mää tulin sienen kanssa, tein makuut ja kun tuli oja, sieni tarvi viedä niin lähelle vettä kun mahdollista ja toisella puolen sieni taas niin lähelle vettä kun mahdollista. Jonkun verran tuli kaatuneiden puiden alimenoa ja sieni meinasi koko ajan tarttua johonkin, silloin siis palata lähelle sientä ja yritetään saada se nätisti pois ja takaisin maahan. Ja ne hyttyset, ne iski kimppuun oikein kunnolla kun pysähdyttiin makauksille, lisäsin sieneen verta ja hyttysarmeija iski apajille heti.

Kun saatiin tämä jälki tehtyä, lähdettiin syömään. Kahvin jälkeen lähdettiin takaisin mun jäljelle. Pienenä huomautuksena että kaikki jäljet oli jäljestetty ja merkattu alut ja kaadot edellisenä päivänä! Minä lähdin sitten suunnistamaan pienen oppitunnin jälkeen, Kari merkkasi. Koko ajan mä kyselin että voinko mennä tästä suoraan vai kierränkö, aina tuli käsky että suoraan vaan. Ekalla osuudella pysyttiin todella hyvin suunnassa, pikkusen kompassi pyöri välillä, maassa kuulemma sen verran rautaa. Ja melkein tultiin valmiille kaatomerkille eli sen verran suunnistin pieleen että merkki oli viitisenkymmentä metriä eteenpäin tietä. Sitten mentiin autoon huilaamaan ja tankkaan.

Seuraavaksi sitten merkkein piilomerkintä, kysyin koko ajan että voiko tähän jättää ja aina sai jättää. Oltiin melkein lopussa ja tulossa aukealta metsään kun yhtäkkiä ilmeisesti metso lähti valtavalla metelillä metsästä, mun kohdalla oli semmosta risukkoa että koitin polven takia kävellä vähän tarkemmin ja tietysti pelästyin sitä räpistelyä niin että astuin harhaan ja vedin persiilleni risukkoon. Enkä meinannut päästä sieltä ylös. Oli pikkusen hankalaa kun polvea ei saa koukkuun ja sitäpaitsi polvi oli niin tuettu ja teipattu ettei se muutenkaan olisi koukkuun mennyt. Onneks pääsin ylös ennen kuin Kari kerkisi paikalle .... Autolle tultuamme olikin melkoinen hiki. Siitä sitten majalle, hörppäsin kahveet, Kari kertoi mulle vielä merkit mun jäljeltä ja lähdin ajelemaan kotiin neljän aikaan. Kotona vein koirat lenkille, saunaa en jaksanut lämmittää vaan kävin suihkussa ja ajoissa nukkumaan kun herätys oli 05.30.

Aamulla sitten Anni autoon ja takaisin Surkeelle aamupalalle. Ensin jaettiin jäljet ja ilmoitettiin että mitkä koirat sirun tarkastukseen. Paikalle saapui tuomaritkin ja sitten "jaettiin" koirat. Tuomarit ihmettelivät minkälainen koira on stabyhoun kun lukivat osallistujalistaa ;) Meille osui tuomariksi Karla Sohlman ja toinen tuomari oli Aila Hauskamaa. Laukauksen sietotestiin meni tietysti ensin Ailan koirat. Kun menen hakemaan Annia, niin neiti sitten tärisi - great! Koitin sitä kovasti innostaa ja tarjosin namia - ei huolinut. Voi paska sentään. Vein koiran puuhun ja tietysti Anni tiesi mitä tuleman pitää ja kun haulikko laukes, Anni alkoi tempoa remmissä ja juoksi puun ympäri. Aattelin et se oli nyt sitten tässä mutta sitten Anni istahti! Ja Karla sanoi että rauhoittui. Eli kaikki pääsivät jäljelle.

Annin jälki oli päivän viimeinen ja mun opastama jälki oli suurinpiirtein puolen päivän aikaan. Lähdin ajoissa paikalle eli ajoi Karin tekemälle jäljelle koska se jälki ajettiin ennen mun tekemään jälkeä. Lopulta Kari toi mulle sorkan ja veripullon ja tuomarikin tuli eväineen mun autoon. Ajeltiin sitten lähelle lähtöpaikkaa ja lähdin viemään sorkkaa kaadolle. Onneksi reitti tieltä oli sinne hyvin merkattu joten löysin helposti, pitkä matka sinne kyllä oli rämpiä mutta en pitänyt kiirettä koska tuomari kirjoitti edellisen arvostelua. Sorkka potkitulle makaukselle, tilkka verta sorkalle ja takaisin tullessa otin sorkan läheltä merkit pois.

Lähdöllä olikin sitten jo Hanna Kossu-rhoden kanssa odottelemassa. Lähdin ohjaamaan tuomaria ja koirakkoa jäljelle. Siitä sitten lähdettiin. Mua oli Päivi ohjeistanut jo aikaisemmin että seuraa merkkejä, älä koiran suoritusta. Alkuun seurasinkin merkkejä ja totesin että lisää tarvitsee laittaa ja reippaasti - oli hieman epävarma ja huokaisin helpotuksesta aina kun löysin merkin. Mun piti n. 30 metriä ennen makausta kopauttaa tuomaria olalle että tuomari tietää että makaus tulossa mutta enhän mää perhana pysynyt koirakon perässä niin että olisin ehtinyt kopauttaa. Onneksi koira löysi makauksen ja makaus oli niin avoimessa paikassa että varmasti sitten tuomarikin sen kerkisi nähdä. Olin tuomarille kertonut että olen aivan ekakertalainen. Ja sitten, toisen kulman tullessa, kopautin tuomaria olalle, ja koira lähti laajalta alueelta sitä ohittaan ja minä perässä. Yhtäkkiä tajusin et hemmetti ei olla jäljellä, takaisin vilkuilu enkä tietysti näe merkin merkkiä. Apuva! Palasin sivulle ja onneksi näin merkit. Sieltä sitten lähdin jälkeä pitkin kulkemaan ja toiset oikaisee pitkältä. Voi hemmetti, olisi pitänyt olla tarkempi. Ja mun pitäis kopauttaa tuomaria ennen kaatoa. Hiki päässä yritän juosta risukossa jälkimerkkien avulla, 3 kertaa vedin turvallenikin ja kerkisin kaadolle vasta kun koira jo siellä oli ja kuulin kehumisia. Hemmetti sentään. Onneksi Karla sanoi että oli sen verran hyvin merkattu että näkivät milloin koira oli taas jäljellä. Vitsit kun hävetti. No, onneksi mun kämmäys ei vaikuttanut koiran suoritukseen vaikka ensikertalainen koira olikin. Otin sorkan mukaan puhtaaseen muovipussiin ja vein seuraavalle oppaalle joka odotteli sorkkaa ja tuomaria. Sain luvan lähteä purkamaan jälkeä koska ennen Annin jälkeä olisi vielä 2 koiraa joista toinen voi-luokan koira.

Hörppäsin vettä oikein huolella, kylvin nimittäin hiessä kun takki oli pakko olla päällä hyttysten takia. Lähdin tarpomaan kaadolta jäljelle. Tämä on ainoa kohta mitä inhoan mejässä eli purkaminen.... Ensimmäiselle makaukselle meni hienosti mutta puolivälissä tuli melkoinen aukea ja se oli merkattu huonosti. Näkyihän se hyvin kun tultiin alusta mutta kun lopusta tulee niin metsä on ihan erinäköinen .... Enkä sitten löytänytkään merkkejä mistä aukealle tultiin, kävelin aukean reunaan edestakas mutta ei näkynyt merkin merkkiä. Huh huh, hiki oli kauhea. Kaivoin sitten kännyn esiin ja tarkistin missä olen ja kävelin siitä tielle. Tielle saavuttua tulikin sitten miettiminen että kumpaan suuntaan. Mä olen niin toivoton tässä. Onneksi oikealla näkyi mutka ja muistin että jälki alkoi mutkasta. Kävelin mutkaan ja siinähän se alkulappu oli. Kävelin autolle ja ajoin auton jäljen alkuun ja lähdin alusta päin keräämään merkkejä. Tästä eteenpäin puran jäljen aina alusta loppuun koska olen kulkenut jäljen jo 3 kertaa niin on paljon helpompaa mennä "tuttuja" paikkoja. En ollut katsonut kelloa enkä tiennyt että kauanko hortoilin metsässä ja tuleeko nyt jo kiire Annin jäljelle. Mun piti vielä ajaa majan kautta viemään edellisen jäljen arvostelu joka on aina suljetussa kirjekuoressa. 

Ajoin sitten sora lentäen majalle, kävin äkkiä vessassa ja Annin jäljelle. Annin jälki olikin ihan eri paikassa ja kauempana. Ihan turhaa kiirehdin, sain odotella siellä tunnin verran! Kun tuomari ja opas tulivat paikalle, otin Annin autosta ja laitoin liinan valjaisiin. Odoteltiin tovi kun opas (joka oli sama Hanna jonka oppaana minä olin) kävi viemässä sorkan kaadolle. Juteltiin niitä näitä ja Karla antoi kaikenlaista ohjetta. Oli muuten erittäin mukava tuomari, tykkäsin kovasti! Anni yritti kauheasti lähteä yhdelle pienelle autotielle siinä jutellessamme, olisi ehkä pitänyt käydä katsomassa mikä siellä oli kun Anni vinkuin ja tempoi sinen päin. Jäi jälkeenpäin vaivaamaan et mikä siellä oli.

Ja sitten jäljelle. Mä en osaa yhtään jännittää kun mulla on niin kova luotto Anniin. Anni nuuhki makauksen tosi hyvin ja annoin käskyn (en ole koskaan sille antanut käskyä mutta se on kai aika tärkeä tässä), ensimmäiset 10 metriä koiraa saa ohjeistaa, sen jälkeen 6 metrin liinan päästä kiinni ja kuljetaan vaan perässä. Anni lähti tapansa mukaan tosi hienosti! Oltiin ensimmäisen osuuden puolivälissä kun Anni alkoi pyöriä oikealle ja vasemmalle. Mua alkoi harmittaa että ei voi käydä taas niin että riista on sekoittanut jäljen. Sain käskyllä Annin etenemään mutta sitten tapahtui jotakin. Alkoi taas senpäiväinen pyöriminen että alkoi tuntua että tämä ei nyt ole normaalia. Tuomari sanoi että voin viedä kulmalle (oli siinä ihan lähellä). Anni nuuhki kulman ja lähti hyvin vastahakoisesti ja alkoi taas pyöriä ja otti tulojäljen lähtien sitä määrätietoisesti etenemään. Ikinä, ei ikinä Anni ole lähtenyt tulojäljelle! Tuomari sanoi että koira pelkää nyt jotakin koska veti hieman kyyryyn aikaisemmin ja haluanko keskeyttää. Minä totesin heti että kyllä! Eli siihen se sitten kosahti meidän jälki. Ihme kyllä, mua ei harmittanut yhtään, enemmän huolestutti Anni et mikä ihme tuli. Alue kuului isompaan alueeseen jossa oli meneillään häirikkökarhujahti.

Tuomari kysyi että haluanko ajaa jäljen harjoitusjälkenä loppuun asti (näin yleensä tehdään jos tulee keskeytys tai 3 hukkaa) mutta sanoin ettei missään tapauksessa. Tuomarinkin mielestä se oli hyvä ajatus sillä olisi ollut väärin pakottaa koira jäljelle väkisin. Lähdettiin sitten takaisinpäin, tuomari ja opas jälkeä pitkin ja minä hieman sivussa etten kulje jäljen päällä. Anni eteni reippaasti takaisin päin. Autolle kun saavuttiin, Anni hyppäsi oikein mielellään autoon. Ja tuomari kertoi että oli nähnyt karhun tassunjäljen, se oli pieni joten ei voinut olla se häirikkökarhu. Siinä sitten mietittiin kun oppaan piti mennä purkamaan jälki. Opas sanoi että kyllä hän sen voi yksin purkaa (minä en olisi ikipäivänä lähtenyt yksin). Tuomari soitti oppaan puhelimeen että numero jäi muistiin ja kehoitti heti soittamaan jos tulee jotakin häslinkiä metsässä.

Ajeltiin sitten tuomarin kanssa majalle, Karla kehui mun taitojani ohjaajana kun annan koiran tehdä rauhassa työtä enkä hermostu. Ja olin hiljaa ;). Se on kuulemma alkuun tosi vaikeata ohjaajille. Majalle päästessä otin Annin autosta ja tyttö oli taas oma itsensä. Maastovastaava lähti tiedon saatuaan käymään paikalla tarkastamassa että oppaalla on kaikki ok. Maastovastaava oli ollut oppaan kanssa tätä jälkeä tekemässä ja olivat nähneet jätöksiä jotka kyllä olivat vähän näyttäneet hirven kasalta mutta kuitenkin melko erilainen. Jälkeä jatkettaessa olivat sitten löytäneet isommankin kasan. No, ei ne sitten olleet hirven jätöksiä ;). Saattoi olla että karhu oli jo kaukana, kilsojen päässä mutta haju oli jäänyt kuitenkin sen verran voimakkaana että Anni ei uskaltanut jatkaa.

No,se oli semmoinen koe. Anni sai jäljestystaidoistaan kehut tuomarilta. Nyt me pidetään pieni tauko, Annille oli varmasti aika raskasta vetää viikon sisällä 2 jälkeä. Heinäkuun alussa on Tamskilla jälleen täällä koe, josko siihen koittaisin sitten. Meidän ohjelmassa on katkokulman harjoittelua. Huomenna mulla on polven magneettikuvaus, toivottavasti sieltä ei mitää isompaa löydy että päästään jatkamaan reeniä. Ja ensi viikonloppuna on Jämsän näyttely, lauantaina on Anni kehässä ainoana stabina ja sunnuntaina Iita 4 muun hoffin kanssa. Vähän pelottaa kun polvi otti viikonlopusta oikein kunnolla rasitusta ja tämä päivä on ollut tosi tuskanen.