Hemmetin tietsikka kun sanoi sopimuksen irti :(.

Lauantaina oli siis Salme Mujusen saalisviettikurssi. Kurssi alkoi klo 10 ja päättyi klo 17 :) . Ensi oli parin tunnin "teoria", sen jälkeen Lili ja Heri sai näyttää mallia. Sitten pidettiin pieni ruokatauko ja hommat alettiin sen jälkeen. Aluksi Salme sanoi että hän haluaa sitten lopuksi kuvata koirakoita jotka ovat ns. valmiita eli viettitestaus onnistuu loppuun asti. Meitä ennen oli tarmokas holsku ja ajattelin että just, onpas kiva mennä tuon jälkeen "kehiin". Annia sai alkuun hieman houkutella motskun perään mutta käynnistyi kuitenkin. Pidin motskua maata vasten ja liikutin sitä eteenpäin, eli itsekin kävelin sivuittain. Katseen piti olla tiukasti koirassa, tosin huomasin itse että katselin sitä motskuakin ..... Kun koira oli ottamassa motskusta kiinni, nopea heitto oikealle ja koira juoksi hakemaan motskua. Sillä välin otin selän takaa toisen motskun käyttöön ja tein sille saman homman. Vedin motskua maata myöten ranteella heivaten. Annihan tuli sieltä vikkelään se toinen motsku suussa ja kesti jonkun aikaa että päästi sen suustaan ja tavoitteli tätä toista. Silloin motsku heitettiin jälleen vasemmalle ja kun koira juoksi sen perään, otettiin se vapaana oleva ja toistettiin tätä samaa ketjua. Siinä sai ohjaajakin juosta ihan tosissaan jos koira pudotti sen toisen motskun kauaksi ja se piti sillä välin juosta hakemaan kun koira juoksi toiseen suuntaan toisen motskun luo! Välillä Anni jäi makaamaan motskun luokse mutta tuli kun houkutteli. Jonkun ajan kuluttua kun koira oli päässyt vauhtiin, otettiinkin koira puruotteeseen motskuun. Sen jälkeen piti pyöräyttää itsensä ympäri ja koira oli puruotteessa. (En edes muista, pyöräytinkö). Sitten pidettiin edelleen motskusta kiinni ja koiran ollessa puruotteessa, heijattiin motskua oikealle ja vasemmalle pehmeästi tuossa edessä. Samalla kalastettiin vasemmalla kädellä remmiä. Kun remmi oli saatu käteen, annettiin koiran voittaa. Remmi pidettiin tiukassa otteessa ja koiran annettiin kävellä ns. ylpeyslenkki motsku suussa. Anni meni erityisen mallikkaasti tässä vaiheessa. Sitten koira pysäytettiin ja samalla kun siirrettiin oikeaa jalkaa kiinni koiran kylkeen, oikea käsi meni hihnaa myöten kohti kaulapantaa. Tartuttiin tiukasti kaulapannasta kiinni ja siirrettiin vasenkin jalka tiukasti kiinni koiran kylkeä. Sen jälkeen alettiin koira rauhoitella ja silitellä sen kylkeä pitkin pitkin rauhoittavin liikkein. Tässä vaiheessa koiran OLISI pitänyt pudottaa motsku jonkun ajan kuluttua. Paitsi Anni joka piti motskua tiukasti suussaan, oli kyllä täysin rento. Salmekin pyysi katsomaan Annin ilmettä, kuinka pehmeä se oli. Sanoin siinä Salmelle, että tässä voi sitten mennä jokunen tunti ja Salme sanoi että tämmöisessä tapauksessa voi antaa koiran kantaa motsku autoon asti. Ja niinhän me sitten tehtiin. Vein Annin autoon ja sinne tyttö jäi istumaan motsku suussa. Niin ja kun kävelin Annin kanssa kentältä pois niin Salme sanoi että hän mielellään meitä kuvaisi lopuksi :) . Koulutuksessa oli 10 koirakkoa ja 4 Salme halusi kuvata lopuksi. Kuvat saattavat tulla sitten Koiramme- ja Canis-lehteen, ihan kiva :). Päivä siis venyi pitkäksi mutta oli erittäin antoisa. Erittäin ylpeä olin Annista. Se on kyllä mainio matkatoveri, makoili vain autossa eikä rähjännyt muille koirille vaikka niitä kulki aivan läheltä - ihana koira :)

Sunnuntaina mentiin sitten Tamskin mätsäriin Nupun ja Annin kanssa. Manta halusi esittää Annia. Mätsissä oli myös Jenni Bellan kanssa. No, siniset nauhathan siitä saatiin, Nuppu lyllersi liikakilojensa kanssa ja hyppi kehässä ja Anni yritti vaan haistella kenttää eikä Manta saanut oikein sen päätä nostettua.

Eilen maanantaina käytiin Jennin kanssa vähän vaklaamassa Pirkanmaan Käyttökoirien koulutuksia Kangasalla. Jenni haki jäseneksi ja päätimme alkaa käydä sielläkin treenailemassa tiistaisin.

Nuppu on ilmoitettu tokoihin; Ulvilaan 07.09 ja Kyröskoskelle 06.10. Kyröskoskelle tulee myös Jenni ja Cheri.

Lauantaina Annilla on Vesilahden näyttely, vesisadetta luvattu - kivaa. Onpi taas vaihteeksi ainoa stabi. Tuomarina kaimani Hannele Jokisilta jolla Anni näyttäytyi viime kesänä Hämeenlinnan kv:ssa. Silloin täti kyllä tykkäsi Annista mutta kun Anni oli niin hentoinen vielä. Nyt oli kiva huomata että neiti on liian lihava :( .

Malttamattomana odottelen jo stabilehteä että voi ilmoittautua Houtskariin. Toivottavasti se pian postiluukusta kolahtaa :)