Tänään oli siis jännittävä päivä - taisin jännittää kuvauksen tulosta enemmän kuin koskaan tokossakaan ....  Aamusella klo 9 oltiin sitten Juhan luona. Käytiin eläintenhoitajan kanssa vaakalla tai siis Anni kävi ja kilot olivat 19 (liikaa). Sitten Juha saapui paikalle ja tarkasteli tytteliä, Anni jopa heilutteli häntää Juhalle. Juha koplasi Annia ja sanoi että kiloja taitaa olla 19 - vauh! Sitten vaan piikkiä pyllyyn ja odotteleen Annin nukahtamista. Mulle on aina tositosi kova juttu tuo koiran nukahtaminen, kun on 2 koiraa joutunut viemään viimeiselle piikille, niin meinaa aina vähän liikuttua noista nukahtamisista. Anni siinä melko nopeasti sitten menikin makuulle ja alkoi hervottoman haukkumisen nukkuessaan. Suu pysyi kyllä kiinni mutta unet taisi olla melkomoisia. Sitten Juha tuli nostamaan tytsyn ja vei röntgenhuoneeseen. Muutaman lehden siinä luin ja Juha toi neidin takaisin. Sanoi että kuva onnistui ekalla kertaa koska Annilla on niin hyvät lonkat että sen sai heti suoraan :). Sitten mulle näytettiin ne kuvat, löysyyttä ei ollut yhtään eli lonkkaluun pään menivät täydellisesti lonkkamaljoihin. Reisiluut olivat täysin yhdensuuntaiset selkärangan kanssa. Oikea lonkka sai Juhalta arvion A ja vasen B. Juha näytti kovasti kaiken mikä pitää mennä mihinkin kulmaan ja mikä minkäkin kanssa on oltava tasoissa. Ei muista enää mitään niistä :) . Juha sanoi vielä että jos nyt halutaan olla oikein kriittisiä, niin ainoa mistä voi rokottaa on pienet "kauneusvirheet" eli luussa näkyi jokunen ns. rengas molemmilla puolilla. Ne eivät vaikuta lonkkien rakenteeseen mitenkään mutta pilkunviilaaja voi pudottaa tulokset B/C ja tämä on kuulemma maksimi. Hyvät lonkat neidillä on ja Juha sanoi että nyt vaan agilitya harrastamaan hyvillä mielin, juu-u, ei kestä vaan mun polvet ..... Nyt sitten odotellaan mitä kennelliiton täti sanoo, pudottaako tuohon B/C:n. Se ei minua sitten enää haittaa koska tiedän sen johtuvan niistä "kauneusvirheistä". Niin ja kyynärät olivat täysin terveet eli 0/0.

Eilen illalla jo kirjoittelinkin viikonlopun tapahtumista ja sitten painoin viksusti Palaa tallentamatta -nappia joten kaikki meni kuin tuhka tuuleen ja mä vedin herneet nenuun.... Mutta eilen siis oli Nupun hakutreenit. 3 maalimiestä, kaikki ilmavainulla haettiin. Ekan maalimiehen luokse jouduimme menemään aika lähelle koska tuuli kävi meidän selkämme takaa. Tästä johtuen Nuppu näki maalimiehen. Palattiin keskilinjalle ja lähetin sieltä koiran, juoksi kaartaen luokse. Toisella maalimiehellä ei palattukaan ihan keskilinjalle vaan lähetin koiran aikaisemmin. Kolmannella kerralla maalimies olikin hyvin piilossa, kallion vieressä, kuusten keskellä ja vielä pressun alla. Päästiin aika lähelle ennenkuin Nuppu otti vainun ja palattiin hieman ja lähetin ukolle. Koira juoksi hienosti ja teki työtä, vaikkakin joutui etsimään miestä jonkun aikaa. Täällä se haisee, täällä se haisee - tuumasi Nuppu ja juoksenteli kallion päällä kierrellen ja kaarrellen. Löytyihän se miekkonen sieltä ja palkaksi tuli maksamakkaraa. Kaikki maalimiehet työskentelivät erinomaisesti Nupulla, siitä heille suuri kiitos! Sunnuntaina olin myös Piffien treeneissä, siellä ohiteltiin. Yhden hypyn otin Nupulla, kerralla ylitse ja siihen loppui. Nuppu veti Tinkasta herneet nenuun - sen arvasin jo etukäteen joten pyysin Jennin ja Cherin menemään meidän väliin. Kuitenkin Nuppu sai Tinkaan katsekontaktin ja rähinänpoikasta siinä tuli ....

Lauantaina olin Kangasalla treeneissä ja siellä harjoiteltiin noita suoria perusasentoja. Sainkin hyviä neuvoja niihin ja nyt sitten vaihdan tuon viereen käskynkin pois ja otan siihen uuden Sivu-käskyn koska nyt nuo perusasennot ovat suoria.