Eilen olikin taas niin upea päivä että sain tehtyä yli 8 kilsan lenkin metsässä koirien kanssa. Sadekin malttoi pysyä poissa sen aikaa. Anni-parka otti heti alkumatkasta kepin mukaansa ja kantoi sitä koko matkan vaikka tiesi hyvin ettei sitä saa sisälle sitten viedä. Sinne jäi keppi odottelemaan portaille.

Nessa on alkanut syödä vähän huonosti, ennen ei nostanut päätään kupista ennenkuin kuppi oli tyhjä. Nyt ottaa yhden nappulan, nostaa päänsä kupista ja pureskelee huolella. Muutaman kerran on jättänyt ruoan kesken ja kun se on annettu sille hetken päästä, on vaivautunut sen sitten syömään. Kuppiin onkin lisätty jos jonkinlaista ruokahalua vauhdittamaan. Nessa on myös yllättänyt erikoisesti, se ei ole koskaan viihtynyt sängyssä ja nyt tulee sinne heti kun mahdollista. Yksi päivä meni jopa Veikon viereen makaamaan ja laittoi päänsä Veikon mahan päälle ja se oli kyllä niin tavatonta! Jatkuvasti pyytelee rapsutuksia ja on normaalia hellyydenkipeämpi. Toivottavasti tuo on merkki pentusista eikä valeraskautta.

Mä en jaksa sitten olla ihastelematta tota lähimetsää, me siis asutaan päättyvän tien varressa ja metsään kävelee n. 100 metriä. Siinä menee kuntopolku ja kun sitä kävelee joitakin satoja metrejä pääsee Mäntänvuoren luonnonsuojelualueelle joka on niin ihana paikka. Kaatuvat puut jäävät sinne makaamaan ja polkuja menee ristiin rastiin, aina löytyy uusi polku jota ei ole kävellyt. Naapurin nainen kertoi että siellä on hyvä koirien uittopaikka, lupasi näyttää sen minulle joku kerta. Täällä on metsäpohja aivan erilaista kuin Tampereen seudulla jossa tuntui että kaikki metsät on risukkoisia ja pitkien metsäteiden varressa (ja ne tiet on luvattoman huonossa kunnossa). Täällä on paljon mäntymetsää sammalpohjalla ja kaikki metsäautotiet on todella hyvin hoidettu.