Aamusella neiti sai hieman riisilimaa, joukkoon sydämenpalasia sekä raejuustoa. Iltapäivällä el soitti tulokset ja kaikki olivat vallan normaalit :) . Yhdessä sitten päättelimme että oireet todennäköisesti johtuivat tuosta kaasuuntumisesta ja syynä olivatkin ne puusälät siellä masussa. No, ensi kerralla sitten mennäänkin pikapikaa lääkäriin ettei kiertyminen uhkaa. Lääkekuuri kuitenkin syödään varmuuden vuoksi.

Iltalenkillä Nuppu oli selvästi parempi. Halusi koko ajan mennä risukkoihin ja ojiin ja varauksella sen sinne päästinkin sillä saattoihan olla vaikka kakkoshätä. Kuitenkin se yritti koko ajan hairasta jotakin kepinpalasta suuhunsa. Koko ajan sai vain kieltää ja kieltää ja lopuksi en sitä edes päästänyt sinne. Ei tehnyt hätäänsä. Mulla olisi kyllä mieli levollisempi kun näkisin sen tekevän kakkosen. Täytyy varmaan mennä tuonne pihaan katsomaan näkyykö siellä mitään kasoja.

Hyvä näin että neiti on paljon parempi. Riisilima on jälleen kiehumassa ja neidit viitsii ihan leikkiä jo keskenään.