En eilen jaksanut kirjoitella enempää, olin tosi poikki ja väsynyt ja ihmettelen suunnattomasti kuinka toiset tekee useita pentueita vuodessa kun mä oon niin väsynyt jo tästä yhdestä joka jää varmasti ainoaksi. Kaikki on niin uutta ja outoa, koko ajan huolissaan saako kaikki pennut maitoa varmasti ja sitten ettei Nessa vaan rojahda kenenkään päälle jne. Ja lisäksi Nessan lämpökin huolettanut. Onneksi lämpö on nyt laskusuunnassa ja oli äsken 38.8. Alkaa olla se huoli pois.

Eilen siivosimme pentulaatikon, tai eihän siellä nyt muuta siivoomista ollut kun tuo makuualustan imurointi Nessan karvan lähdön vuoksi. Pennut nostettiin sillä välin lihalaatikkoon jossa ne matkasivat myös eläinlääkäriin. Nessa ei ollut millänsäkään.

siivousp%C3%A4iv%C3%A4-normal.jpg

siivous-normal.jpg

Nessa tulee jo reippaasti pois pentulaatikosta kun on saanut pennut syötettyä, ei siis viihdy siellä. Lisäksi ei joka kitinän vuoksi säntää sinne vaan nukkuu sohvalla tai lattialla. Viime yön minäkin nukuin sohvalla mut aina sitä herää pentujen kitinään joten yö oli aika katkonainen. Onneksi sain tänään nukuttua hyvät päikkärit.

Tänään huomasimme että pennuilla on alkanut korvat kääntyä oikein päin. Eikä siinä kauaa mennyt kun kaikilla oli korvat jo oikein päin. On ne semmoisia pulleroita et jo mietittyttää et juoko ne liian paljon vai voiko pentu juoda liiaksi .... En tiedä.

Annin kanssa olen reippaillut pitkiä lenkkejä heti kun mahdollista. Nessa haluaisi myös kovasti lähteä lenkille tai autoajelulle mutta tuossa pihassa olemme häntä tarpeillaan käyttäneet ja kävelyttäneet. Ettei vaan tulisi nisätulehdustakin kaupan päälle sillä vaikka ilman on kuuma, välillä tuulee kuitenkin. Tarttee ottaa varman päälle eikä Nessaa voi siltikään viedä vielä lenkille. Alla vielä siskoksista muutama kuva.

12072014778-normal.jpg12072014777-normal.jpg