Uusi vuosi pyörähti taas käyntiin. Vuodenvaihdetta edeltävänä viikonloppuna Anni putos sohvalta, ei siinä mitään kun ei näyttäny itteensä satuttaneen mut sunnuntaina alkoi lenkillä ontua jalkaansa. Illalla kulki pää painuksissa. Maanantaiaamuna oli kipeän oloinen ja annoin kipulääkettä. Töistä tullessani huomasin että oli selvästi kipeä joten tiistaina käytin sen eläinlääkärissä Keuruulla. Oli pikkuisen paremman oloinen, ei kuitenkaan hypännyt autoon enkä antanut sen sitten sieltä poiskaan hypätä. Eläinlääkäri tuumasi sen päätä käännellessä että jännittää kovasti, kaikki vasteet toimivat kyllä hyvin. Verikoe otettiin ja sitten röntgeniin. Siellä Anni pisti hanttiin oikein kunnolla kun sitä käännettiin kyljelleen pöydälle mut saatiin se siihen kuitenkin.No, siitä se niska jäykistyi sitten kunnolla. Verikokeissa ei mitään, eikä kuumettakaan ollut (mittasin sen jo kotonakin) ja röntgen näytti että kaikki oli hyvin, ei ollut edes kalkkeutumia missään. Odoteltiin siinä sitten papereiden valmistumista niin ell tuli vielä ja laittoi kipupiikin persiiseen, sen verran tuntui niska olevan kipeä. Kipulääkekuuri 10 päiväksi ja ehdoton lepo. Ilmeisesti venäyttänyt niskansa silloin pudotessaan. Anni oli ihan pökiss kun päästiin kotiin. Loppuillan makas pöllyssä sängyssä, välillä oli pakko käydä katsomassa että onko toinen enää hengissäkään .....

Nyt on jo parempi mutta vähänkin jos Iita vaikka tönäisee, niin heti vinkaisee. Muuten on ihan normaali, ei onnu ja niska taipuu takapään pesuun.

Uusivuosi vaihtui paukutellessa, emme siis me mutta naapurit. Täällä on onneksi niin kuuliaista porukkaa että ensimmäinen paukku paukahti vasta kymmentä vaille kuusi. Annihan huohotti ja tärisi mutta Nessa ja Iita ei ollut millänsäkään. Nessa oli pakko käyttää pisulla yöllä, laitoin sen varalta remmiin mutta eihän se edes huomannut moisia paukkuja.

10917070_10153632991484057_434133133035310906358_10153632927449057_293633652423310898162_10153627013734057_7775544870706

https://www.facebook.com/video.php?v=10153633465889057&l=6583846233826753747