Meidän kevät oli kyllä surullinen, ei päivääkään ettei IIta olisi ollut mielessä. En kyllä ikinä voi antaa anteeksi sitä miksi nuoren, iloisen ja elämää rakastavan tytön päivien piti päättyä ennen aikojaan...... Miten tyhjältä ja hiljaiselta koti on tuntunut. Onneksi Anni ja Nessa ovat tuoneet elämään iloa.

Muutamassa näyttelyssäkin käytiin, Iisalmen Nord-näyttelyssä Anni otti koko paketin tosi hyvällä arvostelulla. KIuruveden ryhmiksessä Nessa oli rop-veteraani. Näyttelyssä oli 6 hoffia eikä kukaan saanut sa:ta. Sen verran tiukka tuomaritäti.

Toukokuun lopulla kävimme Tampereella ja olimme siellä viikonlopun hotelli Rosendahlissa. Kyllä on helppo noiden mummojen kanssa matkustaa. 

surullisia uutisiakin saimme, Annin viimeinen pentuesisarus siirtyi sateenkaarisillalle. Anni on nyt ainoa pentueesta. Tyttö täyttää kohta 13 vuotta ja on erinomaisessa kunnossa.

Juhannuksen vietimme Katinkullassa, ihanaa oli rentoilla, syödä hyvin, patikoida ja nauttia kylpylästä.

Sitten tapahtui niin että näin kun kaverini jakoi ilmoituksen 7 kk:n ikäisestä hoffinartusta, Usvataian Alicesta. En saanut koiraa mielestäni ja näytin Lissua Pekallekin. Rohkaisin mieleni ja soitin Johannalle. Sovimme käyvämme katsomassa tyttöä, katsominen vain venyi ja venyi koska mulla työt ja Pekalla työt ja Johannalla työt. Viimein pääsimme käymään katsomassa Lissua. Olikin erikoinen sattuma, päivä oli sama jolloin Iita olisi täyttänyt 5 vuotta eli 6.7.

Miten valloittava persoona meitä oli vastassa. Sitä naaman nuolemista! Ja niin siinä kävi että Lissu lähti meidän matkaamme. Koeajalle nyt ensin jotta näemme miten mummot ottavat Lissun vastaan. Ja hyvin ottivatkin. Olivat meidän mukana Seinäjoella ja lähdimme yhteislenkille. Kaikki sujui hienosti! Myös meillä kotona. Hieman Nessa alkuun murisi jos tyttö tuli liian lähelle mutta tänään jo nähtiin sellainen että molemmat, sekä Anni että Nessa vetivät jo lelua Lissun kanssa. Ja lenkit sujuvat hienosti. Lissulla on erittäin hyvä elämän alku. Hänellä on perustottelevaisuus hallussa ja rohkea tyttö hän on. Pääkoppa on kunnossa, hän käy sitten makuulle odottamaan esim. kaupassakäynnin ajaksi. Me ollaan ihan myytyjä tähän neitiin kyllä! Hänellä oli isot saappaat täytettävänä ja hyvin on ne täyttänyt.IMG_20190620_132204.jpgIMG_20190601_121647.jpgFB_IMG_1562509734365.jpgIMG_20190601_122131.jpgIMG_20190601_121930.jpgIMG_20190601_100422.jpgIMG_20190531_184112.jpgIMG_20190531_183815.jpgIMG_20190511_102827.jpgIMG_20190711_163519.jpgIMG_20190711_100806.jpgIMG_20190709_162450.jpgIMG_20190707_192418.jpgIMG_20190707_075917.jpgIMG_20190623_103305.jpgIMG_20190621_151422.jpg

IMG_20190531_162401.jpg