Viime viikolla alkoi Annin juoksu. Silloinhan alkoi sitten jännittää kun Nessa juoksee yleensä 2-4 viikon kuluttua Annin juoksun alusta. Anita sanoi että alat joka päivä paperilla koittamaan Nessaa mahdollisen juoksun huomaamisen vuoksi (Nessahan ei vuoda runsaasti, eli housuja en ole pitänyt hänellä kun yhden ainoan kerran). Eilen illalla huomasin sitten että Nessa nuoleskelee itseään aika paljon ja lähempi tarkastelu osoitti että olipas synnyttimet turvonneet! Vielä ei tullut paperiin mitään ja aikaisin aamulla ennen töihin lähtöä koitin uudelleen, ei mitään. Mutta sitten kun tulin töistä, Manta kertoi että Nessa nuoleskelee kyllä tosi paljon ja kun paperilla koitin niin eipä enää ollut paperi valkoinen ;). Nyt alkoi sitten jännät paikat, ensi viikonloppuna madotan molemmat koirat ja tiistaiksi tilaan progen jotta tiedetään koska on oikea aika mennä sulhasiin. Harmittavasti sulhasella sattuu olemaan ilmeisen sopivana viikonloppuna juuri jälkikisat ....

Olimme menossa Nessan kasvattajan järjestämälle kasvattileirille 6-8.9 mutta harmittavasti se jää nyt väliin. No, tämä tuleva juttu on ehkä sellainen once in a lifetime, joten nautitaan siitä täysin rinnoin!