Eilisellä suuntasin koirien kanssa Suodenniemelle keräämään marjat ja leikkaamaan ruohot. Hiehot oli edelleen siinä naapurissa ja käytin koirat niitä katsomassa. Nuppu ei ollut millänsäkään mutta Annin täytyi vähän ääntään korottaa niille. Varsinkin yksi niistä oli kovin utelias ja olisi halunnut tehdä meidän kanssa lähempää tuttavuutta mutta pysyi kuitenkin jonkun verran kauempana. Kun lähdin kävelemään siitä takas talolle niin tämä utelias-Unelma lähti seuraamaan ja kun Anni haukahti sille, niin se juoksi tosi ison kiven taakse. Sitten se kurkki sieltä kiven takaa ja oli niin hellyyttävä kurkkiessaan sieltä että tuli itsellekin ihana mieli. Nuppu juoksi hepulinsa kaikki pois pihassa ja Anni perässä. Nupulle ei kelvanneetkaan enää karviaiset mutta Annille kelpasi. Minä keräsin puskista marjoja ja Anni söi samasta puskasta.

Tuli sitten luvattua mennä ensi keväänä Tamskin koulutusohjaajakurssille. Kun Lili niin kauniisti pyysi (pliispliis).  Jennikin lupautu mukaan.

Tänään lähdin koissujen kanssa pitkästä aikaa Lahdesjärven metsään. En tiedä mikä yleinen liikekannallepano siellä oli mutta porukkaa oli kun muurahaisia..... Käveltiin ihan mukava lenkki ja takaisin tullessa poikettiin rantaan vielä. Nuppu ponkasi järveen tosta vaan mutta se kohta josta se hyppäsi oli sellainen kumpare ja siinä olikin sitten vähän syvenpää. Siihen se putosi melkein selkäänsä myöten ja oli kuin Lootin vaimo hetken aikaa. Oikein näki kun sen päässä 2 hernettä etsi toisiaan miettien että mitäs ny? Sitten se parilla komealla loikalla pyöräytti itsensä ympäri ja rantaan. Etsi sitten vähän matalampaa kohtaa ja alkoi taas leikkiä tuota omaa lastenleikkiään; pää veden alle ja sitten se nostetaan sieltä nopeasti että vesi vaan lentää. Sitä se sitten teki hartaasti ja Anni mietti rannalla että hulluja nuo hohvit :)