Ei siis kuulu juoksuja vieläkään ....

Viime lauantaina oli niin upea aurinkoinen päivä että lähettiin koirien kanssa metsään. Mä tein Nessalle jäljen ja Annillekin sen elämän ensimmäisen pk-jäljen! Sitte ajettiin vielä siitä jonkun matkaa, päästettiin koirat irti ja nehän painoi meneen oikein huolella. 

Jäljelle oltin ensin Annin, ei meinannut ensin hoksata et mikä tää on. Olin laittanut jäljen alkuun jonkun verran nappuloita, jäljellä oli joka askeleella eikä se jälki ollut pitkäkään. Löysi kuitenkin ne alkunappulat siitä ja lähti siitä hyvin matalalla nenällä seuraamaan jälkeä. Ei joka nappulaa ottanut mutta nenä pysyi aivan mahtavasti maassa, vauhtia oli ehkä pikkuisen liikaa. Hieno tyttö! Anni oli sitä mieltä että jälki loppui liian aikaisin ja kun pääsimme takaisin tielle, hän alkoi hakea jälkeä tien toiselta puolen.

Nessalla 5 keppiä, jäljellä ei kauheasti pituutta. Eka keppi, haisteli sen mutta päätti jatkaa matkaa. En päästänyt vaan yritin antaa koiralle itselleen mahdollisuutta ratkaista tilanne miksi ei päästä eteenpäin.Menohalut olivat kuitenkin niin kovat että sanoin "keppi", menikin siitä maahan ja nosti keppiä. Mä en haluaisi tämmöisiä tilanteita missä joudun näyttämään koiralle mitä sen pitää tehdä, eihän se koira siitä mitään opi. Toka keppi, käveli muina naisina yli. Kolmas keppi, upea ilmaisu - heti maahan ja kepin nosto. Neljäs keppi, meni kepin päälle maata ja ihmetteli sitten itsekin et missä se keppi on. Viimeinen keppi, käveli yli. Et sillai tämä jälki sitten meni.

 Sunnuntaina ei niin kaunis päivä ollutkaan mutta metsään mentiin silti. Koirat löysivät viime kevään linnunpesänkin hyvin peitettynä.