No niin, nyt on sitten viimeinenkin Caprin ja Ranin yhteisistä pennuista kuvattu. Muut sisarukset ovat olleet A-lonkkaisia joten odotukset korkealla. Ja niinhän siinä siten kävi että Nessan lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Nessa oli kuvauksen jälkeen kipeän oloinen joten kävi mielessä että onkohan olleet lonkat huonot kun niitä on saanut kovastikin suoristella. Tänä päivänä kennelliitto suosittaa että kuvannut lääkäri ei antaisi arviota lonkista. Mutta minä sain kun kysyin ja sain vielä kuvatkin. Arvio siis oli että A:n lonkat, lonkkamaljat saisivat kuulemma olla aavistuksen syvemmät.


Nessa oli lisäksi viikon verran ripulilla kuvauksen jälkeen ja kuulemma opiaatit saattavat tehdä (vaikkakin harvinaista) tuon ripulin. Mutta näin kävi. Muuten Nessa oli kovin pirteä joten en pahemmin huolestunut, Nutroplussaa annoin geelinä sekä veteen sekoitettuna.