Meidän kevät oli kyllä surullinen, ei päivääkään ettei IIta olisi ollut mielessä. En kyllä ikinä voi antaa anteeksi sitä miksi nuoren, iloisen ja elämää rakastavan tytön päivien piti päättyä ennen aikojaan...... Miten tyhjältä ja hiljaiselta koti on tuntunut. Onneksi Anni ja Nessa ovat tuoneet elämään iloa.

Muutamassa näyttelyssäkin käytiin, Iisalmen Nord-näyttelyssä Anni otti koko paketin tosi hyvällä arvostelulla. KIuruveden ryhmiksessä Nessa oli rop-veteraani. Näyttelyssä oli 6 hoffia eikä kukaan saanut sa:ta. Sen verran tiukka tuomaritäti.

Toukokuun lopulla kävimme Tampereella ja olimme siellä viikonlopun hotelli Rosendahlissa. Kyllä on helppo noiden mummojen kanssa matkustaa. 

surullisia uutisiakin saimme, Annin viimeinen pentuesisarus siirtyi sateenkaarisillalle. Anni on nyt ainoa pentueesta. Tyttö täyttää kohta 13 vuotta ja on erinomaisessa kunnossa.

Juhannuksen vietimme Katinkullassa, ihanaa oli rentoilla, syödä hyvin, patikoida ja nauttia kylpylästä.

Sitten tapahtui niin että näin kun kaverini jakoi ilmoituksen 7 kk:n ikäisestä hoffinartusta, Usvataian Alicesta. En saanut koiraa mielestäni ja näytin Lissua Pekallekin. Rohkaisin mieleni ja soitin Johannalle. Sovimme käyvämme katsomassa tyttöä, katsominen vain venyi ja venyi koska mulla työt ja Pekalla työt ja Johannalla työt. Viimein pääsimme käymään katsomassa Lissua. Olikin erikoinen sattuma, päivä oli sama jolloin Iita olisi täyttänyt 5 vuotta eli 6.7.

Miten valloittava persoona meitä oli vastassa. Sitä naaman nuolemista! Ja niin siinä kävi että Lissu lähti meidän matkaamme. Koeajalle nyt ensin jotta näemme miten mummot ottavat Lissun vastaan. Ja hyvin ottivatkin. Olivat meidän mukana Seinäjoella ja lähdimme yhteislenkille. Kaikki sujui hienosti! Myös meillä kotona. Hieman Nessa alkuun murisi jos tyttö tuli liian lähelle mutta tänään jo nähtiin sellainen että molemmat, sekä Anni että Nessa vetivät jo lelua Lissun kanssa. Ja lenkit sujuvat hienosti. Lissulla on erittäin hyvä elämän alku. Hänellä on perustottelevaisuus hallussa ja rohkea tyttö hän on. Pääkoppa on kunnossa, hän käy sitten makuulle odottamaan esim. kaupassakäynnin ajaksi. Me ollaan ihan myytyjä tähän neitiin kyllä! Hänellä oli isot saappaat täytettävänä ja hyvin on ne täyttänyt.

Meillä alkoi vuosi mahdollisimman huonoissa merkeissä. Iita alkoi kulkea pää vinossa tammikuun lopulla ja sitä hoidettiin aluksi välikorvan tulehduksena. Korva oli puhdas ja tärykalvo ehjä. Antibioottikuurin sai. Kohta alkoi tasapaino heittelehtiä ja antibioottikuuri loppui. Soitin eläinlääkärille saadakseni kortisonia mutta jatkoi antibioottia. Varasimme sitten ajan Kuopion Eläinklinikalle. Siellä erittäin asiantunteja ihana mieslääkäri tutki IItan ja oli vakavasti sitä mieltä että Iitalla on ollut aivoveritulppa. Sai vahvan kortisonin ja pahoinvointilääkettä joka auttaa horisontin vakaantumiseen.

Iita alkoikin siitä parantua, kävimme lenkillä ja kaikki näytti valoiselta. Kunnes. Käynti alkoi olla horjuvaa ja jo seuraavana iltana ei päässyt enää ylös. Jotenkin saimme hänet ulos pissalle, häntä tartti pitää pystyssä että pystyi pissaamaan. Yöllä kuuntelimme kun koitti ylös ja kaatuili. Aamu alkoi lohduttomana, Iita makasi vain maassa. Nousi syömään mutta yhtäkkiä pää kääntyi kaulasta vasemmalle sivulle ja kaatui. Silloin oli pakko tehdä päätös. Emme lähde enää magneettikuviin vaan päästämme IItan pois kärsimyksistään. Joku painoi aivoissa.

Niinpä iltapäivällä kun pääsin töistä, lähdimme viemään Iitaa viimeiselle matkalle. Kyllä oli raskasta. Olisimme halunneet laittaa Iitan Eviraan mutta lääkäriasemalla eivät saaneet Iitaa sinne enää lähtemään ja pakastaa ei avaukseen menevää voi. Varsinkin kun tutkittavaa on pään alueella.

Hyvää taivasmatkaa meidän ilopillerimme

Hoffen-Haus Purple Angel 06.07.2014 - 22.02.2019

Ompi jäänyt tämä blogin päivitys vähän hunningolle ja jää varmasti tästä eteenpäinkin. On niin paljon tapahtunut, alkuvuodesta 2018 ikävää ja sitten vähän parempaakin. Koirilla kaikki hyvin kuiteskin. Iita kävi luonnetestissa Oulussa syksyllä 2018 ja ihan mukavat pisteet 142 laukausvarma. Iita otti ihan tosissaan hyökkäyksessä mun puolustamisen. Ei siirtynyt mun ja hyökkääjän välistä minnekään. Kuiteskin kun keppi heitettiin pois, meni ilosesti tuomarin luokse. Seinässä puolusti itseään oikein kunnolla ja Kerkkäkin odotti paljon Iitalta, harmillisesti kaulapanta petti ja Iita juoksi nurkan taakse mun luokse. Pimeä huone ei mennyt oikein hyvin, kesti kauan ennen kuin löysi mut. Samoin kelkalla kesti kauan mennä tsekkaan se. Se kyllä yllätti kovasti. Iita oli hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Ihan oma ittensä. Mun mielestä on kyllä kovempi luonteeltaan kuin äitinsä mutta tähän tyydytään.

Annin kanssa käytiin kesällä Mänttässä näyttelyssä, sai erin ja oli vet-rop. Olikin yllätys kun koiranetissä sille oli pistetty myös sa joten oli rop. Joku näpytellyt virheen. No, anyway, Anni on mahtavassa kunnossa, kohta 12.5 vuotta. Ei tunnu missään 12 km lenkit. Mainio kaveri kyllä!

Kesällä oltiin viikko Äkäslompolossa ja kuumaa oli, 30 astetta koko ajan. Onneksi oli ilmastoitu mökki joten koirat oli välillä mökissä kun kävimme itse siellä sun täällä. Pallas-Ylläksen kansallispuistossa kävimme muutamana päivänä vaeltamassa siinä kuumuudessa. Lähdimme aikaisin aamulla jo matkaan mutta ei siitä paljon apua ollut. Pidettiin paljon taukoja ja jokainen varjo mitä löydettiin, hyödynnettiin. Oli niin upea reissu et ens kesänä uusiksi!

Elokuussa alkoi mun 2 vuoden opintovapaa. Muutin koirien kanssa Pekan luo Kiuruveelle. Täällä nyt sitten asustellaan ja minä opiskelen lähihoitajaksi Iisalmessa. Vähän jotain erilaista.Teki hyvää tämä muutos. Alkuvuosi oli niin kamala ja traumaattinen että terveyskin otti itteensä. Työpaikalleni en enää mene ja siellä se tiedetään. Ikävä että 12 vuoden työ päättyi niin. Mutta. Aika aikaansa kutakin.

Annin kanssa käytiin messarissa joulukuussa mutta nyt Anni sai tyytyvä eh:n nuorempien ollessa parempia.

Tämmöstä meille. Tosiaan koirat on terveitä ja IItakin kuvattiin, lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Nyt on koko pentua kuvattu täysin terveiksi. Iitan sisko Raksu sai pennut, niin se aika menee että aikuisia ovat jo. Ja musta tuli syksyllä mummu! Kyllä mummuilu on ihanaa!

tää yks kuva vielä unohtu. Meillä kun oli irti arjesta -viikonloppu niin pitihän se ikuistaa. Annikin sai olla ihan vain meidän kanssa ja nukkua välissä pää tyynyllä!